MINUSTA
Rakastan bridgeä!
Olen suurimman osan iästäni toiminut IT-alalla tehden kaikkea muuta kuin koodannut. Rakastin ja rakastan projektityön tekemistä.
Bridgeä olen pelannut vuosikymmeniä ja menestynytkin jonkin verran. Suurmestarin raja lähenee ja lienee saavutan sen parissa vuodesssa. SM kisoissa paras sijoitukseni on 5. sija muutama vuosi sitten parikisassa Ari "RD" Kyllösen kanssa. Joukkueemme on Suomen Cupissa muutaman kerran tippunut juuri ennen semifinaaleja - kerran yhden impin erolla.
Ja Luca rakastaa pelaajia.
Halu oppia uutta ja tuoda se esiin
Useimmat tuntevat minut kahjona innostujana, jolla on aina pää täynnä uusia suunnitelmia. Seuraan mitä maailmalla tapahtuu ja otan yhteyttä uuden idean / toteutuksen tuojaan. Tästä syystä olen saanut oikeudet BBO:lta ja RealBridgeltä toteuttaa kilpailuja. Toimin myös LoveBridgen Suomen edustajana.
Olen nyt muutaman päivän (9.-11.3.2021) luonut palvelua jakojen analysointiin. Bridge Solver Onlinen kehittäjä John Goacherin avulla olen luomassa palvelua omille sivuilleni. Uutisissa siitä on jo mainintaa.
Bridge Standards Working Group
BSWG on kansainvälinen bridge -standardit luova yhteisö, jonka jäseneksi minutkin kutsuttiin. Yhteisön tarkoituksena oli luoda ohjelmistokehittäjille yhtenäiset standardit, joita tulevaisuudessa ryhdytään käyttämään. Näin eri ohjelmistojen ja datojen sovittaminen toimivaksi kokonaisuudeksi on huomattavasti helpompaa. Nyt standardit on suurimmaksi osaksi luotu. Olin mukana kahdessa eri työryhmässä.
Livekilpailuja
Olen toteuttanut liiton luvalla BBO:lla livenä pelatun Kajaanin kilpailut vuonna 2017 ja seuraavana vuonna tuli jopa kaksi LoveBridgen kaveria järjestämään kisan heidän alustallaan tuoden myös tabletit ja muun rekvisiitan mukanaan.
Koulutusta
Olen suunnitellut nettikoulutuksena tapahtuvan PeppiBridge tuotteen, josta voitkin lukea enemmän www.peppi.cool osoitteesta.
Tutkin maailmaa ja odottelen teiltä ehdotuksia palvelujeni laajentamiseksi.
MATKOISTANI
Avoimet EM kilpailut 2015 Tromssassa
Hyvä norjalainen ystäväni (ja pikkuveljeni) Trond Bordsen kutsui minut pelaamaan Tromssaan avoimia EN-kisoja. Hän järjesti minulle joukkueen ja parin parikisaan ja majoituksen kotonaan. Kirjoitin matkasta jutun Bridgelehteen 2015 numeroon 4.
Kiinassa
Maailman Bridgeliitto järjesti yhdessä World Wide Bridge Contest Final 2017. Katso matkakertomus ja alla on myös video päättäjäisistä.
Puolassa
Puolassa Gdanskin ympäristössä on tullut käytyä useita kertoja. Aina niin ihana Alison Nissen on järjestellyt kisoja, mutta muutamaan vuoteen niitä ei ole ollut. Siellä on aina ollut niin hauskaa ja halpaa. Tuumikaa, kun hotelli, ruokailut ja osallistumiset maksoivat 100 €, ja 70 € lento päälle. Sai viikon olla mukavassa seurassa: Mukana oli paljon kajaanilaisia ja joitakin pääkaupunkiseudulta. Taso ei ollut kovin korkea, joten joskus tuli menestystäkin.
Rhodoksella
Kreikan kaunis saaristo on upea viettää aikaa pelien välissä. Vuonna 2013 ystäväni Tatu Heikkinen soitti kysyen, olisinko kiinnostunut matkasta. Olli Puurtinen tarvitsi paria. Ja matkaan lähdettiin. Tatu pelasi Arto Puumalaisen kanssa. Avoimessa luokassa pareja oli 116 ja kovassa seurassa sijoituksemme oli kohtuullinen 15. reilun 57 % tuloksella.
Kisan voittivat Schwartz - Fisher 67 prosentillaan. IIlmeisesti jo tuolloin he käyttivätt epärehellisiä taikojaan, sillä ensimmäiset epäilyt alkoivat seuraavana vuonna. Artikkeli